John Court – Piirustuksia
Pihatalon Studio
05.12.2008-06.01.2009
John Court
Piirustelun (doodle) institutionalisoiminen
Minulta kesti vuosikausia oivaltaa, että piirtäminen alkoi jo peruskoulussa, kun otin kynän käteen ja aloin kopioida liitutaululle kirjoitettuja sanoja, joista en useimmiten edes tiennyt, mitä ne tarkoittavat. Sanoja oli helpompi piirustella (doodle) kuin kirjoittaa, ja työni kannalta katsoen voidaan sanoa, että piirrokseni ovat vakiinnuttaneet piirtelyn graafiseen kaavaan perustuvaksi taiteeksi.
Kielteinen koulukokemus synnytti halun oppia ymmärtämään maailmaa piirtämisen, kynän piirtämän viivan aktiivisen manipuloinnin kautta. Siksi minusta on mielekkäämpää tehdä piirustus ja ymmärtää sen sisältö kuin kopioida sanoja ja olla täysin ymmällään niiden rakenteesta ja merkityksestä.
Piirtämisessä yhdistyy oppimisen fyysisyys ideoiden käsittelemiseen. Siksi käytän menetelmänä piirtämistä vapaalla kädellä, se on yksinkertainen tapa liittää tekeminen mielen toimintaan. Fyysinen kokemus välittyy teoksissa kolmella eri tavalla: sanojen rakentumisen kautta, teoksen pinnan rikkovien liimakerrosten kautta, sekä alumiinilehtien heijastuksista jotka tekevät teoksen pinnasta epäselvän.
Eräs tärkeä osa työskentelyäni on työmoraali, ajatus siitä, että teos vaatii itselleen aikaa ja vaivaa osana luomisprosessia. Luomiseen käytetyn ajan tuloksena on piirros, joka riippuu tilassa liikkumattomana samalla tavalla kuin henkinen lukko, jonka koen lukiessa ja kirjoittaessani.
Etäältä katsoen piirustukseni näyttävät siltä kuin ne olisi tehty mekaanisesti monistamalla; niissä on eräänlaista neutraaliutta ja liikkumattomuuden tunnetta. Vaikka jotkut katsojat kokevat ne täysin käsittämättöminä, ihmiset ovat usein yllättyneet niiden ”aktuaalisuudesta” – äärimmäisen yksinkertaisista materiaaleista, vapaalla kädellä vedetystä lyijykynäviivasta (grafiitti) ja alumiinilehdestä paperilla. Osa teoksen sisällöstä perustuu siihen hetkeen, kun katsoja turhautuu huomatessaan, ettei ymmärrä teosta. Se merkitsee, että teoksen todellisuus on sen synnyttäneen käsitteellisen viitekehyksen ulkopuolella, että teosta katsellessa meidän olisi otettava huomioon todellisuuden hetki.
John Court
Laivaniementie, Finland
Marraskuu 2007