Näyttelytila AMMUS
Lönnströmin taidemuseo
16.10.2008-31.12.2008
Näyttelytila AMMUS on avattu
Muistatko vielä Leena-pannut?
Raumalle on avattu uusi, paikallisesta teollisuushistoriasta ja arjen käyttöesineistä kertova näyttely. Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseon yhteyteen Rauman Kaivopuistoon 16.10.2008 avattu näyttelytila AMMUS kutsuu kävijänsä nostalgiamatkalle 1900-luvun esinekulttuuriin.
Eero Rislakin suunnittelemien Leena-kahvipannujen lisäksi näyttelyssä kävijän ihasteltavana on Apollo-vesikalusteita ja Olympia-partateriä, Koval-maitopystöjä ja Sanna-talousvuokia. Kotien ja kesämökkien keittiöistä ja kylpyhuoneista tutut arjen esineet herättävät muistikuvia vuosien takaa. Kiehuivatko perunat kypsemmiksi Mirja-kattilassa? Miltä maistuikaan Tytti-keittimellä keitetty kahvi? Lönnström-yhtiöt 1929-1984 -näyttelyssä palanen raumalaista teollisuushistoriaa nivoutuu osaksi tuttua, arkista ja omaa.
Mutta miksi tuttuja Leena-pannuja valmistikaan Ammus-Sytytin -niminen yhtiö? Lönnströmin Säätiön ja Rauman museon kokoelmista kootut esineet kertovat samalla tarinaa Raumalle perustettujen Lönnström-yhtiöiden vaiheista. Lönnströmiläisten työntekoon ja vapaa-ajan harrastustoimintaan liittyvät esineet ja valokuvat avaavat yhtiöiden historiaan työntekijän näkökulman, ja kertovat tehdasyhteisön 'kuin yhtä perhettä' -hengestä.
Näyttely on koottu Lönnströmin Säätiön ja Rauman museon kokoelmista, ja sen uudenaikaisen visuaalisen ilmeen on luonut helsinkiläinen Pure Design -suunnittelutoimisto. Näyttelyn käsikirjoitus pohjautuu FM Raija Heikolan tutkimustyölle, ja näyttelytekstien laatimiseen on osallistunut kirjailija Tapio Koivukari. Näyttely pohjautuu evp. museomestari Raimo Rosvallin työvuosiensa aikana keräämälle esinekokoelmalle. Hankkeen osana on keväästä 2007 lähtien kerätty ja tallennettu haastattelutietoa, esineitä, valokuvia ja muuta materiaalia Lönnströmin entisiltä työntekijöiltä.
AMMUS on saanut tukea Opetusministeriöltä ja Satakuntaliitolta Maakunnan kehittämisrahan korkotuloista. Näyttelyn muut tukijat ovat BMH Technology Oy ja Oras Oy sekä joukko Kaivopuiston Teknologiakylän yrityksiä. Tilassa järjestetään tulevaisuudessa vaihtuvia näyttelyitä raumalaisesta teollisuusperinnöstä.
Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseo
Syväraumankatu 41, 26100 RAUMA
Avoinna 17.10.-2.11.2008 ke-su 12-16, su 9.11. klo 12-16 ja la 13.12. klo 12-16, muina aikoina varauksesta.
Pääsymaksut 3/ 5 eur, opastus 40 / 55 eur.
Varaukset:
p. 02-8387 4700
info@lonnstromintaidemuseo.fi
Lisätietoja:
Kati Kivimäki, 02-8387 4722, kati.kivimaki@lonnstromintaidemuseo.fi
Lönnström-yhtiöt 1929-1984 –näyttelyn kuvaseinä.

Yhleisnäkymä AMMUS-näyttelytilasta. Tila-, kaluste- ja näyttelysuunnittelu Pure Design Oy, Esa Vesmanen ja Anne Varsamaki.

Muotoilija Eero Rislakin suunnittelemia kattiloita. Alumiiniastiat kuuluivat Lönnström-yhtiöiden tuotantoon 1950-60-luvuilla.

Muotoilija Eero Rislakin suunnittelemia Leena-kahvipannuja. Alumiiniastiat kuuluivat Lönnström-yhtiöiden tuotantoon 1950-60 -luvuilla.