Kaija Kiuru
Pihatalon Studio
06.11.2009-05.12.2009

Kaiken työskentelyni laajana kattona on ihmisen ja ympäristön vuorovaikutus. Ristiriitoja tai sopuisaa rinnakkaiseloa kuvaan esimerkiksi rinnastamalla luonnosta saatavia materiaaleja ja käsityötä teollisen tuotannon aikaansaamaan muotoon. Esimerkiksi Pihatalon Studion näyttelyn Johtotehtäviä-teoksessa (2009) yhdistyvät koivunpahkat toimistotuolien osiin.

Vuodesta 2002 olen työstänyt muun muassa suoja-teemaa, jonka alkuajatukset liittyivät pakolaisleireihin. Teema on vuosien myötä varioitunut käsittämään suojaa ja suojattomuutta niin fyysisenä kuin henkisenäkin tilana. Suoja-teeman alle on soviteltavissa laajemminkin ympäristön tilaan ja erityisesti luonnonsuojeluun liittyviä kysymyksiä käsittelevät teokset.

Teosten syntysanoiksi luen kulloiseenkin mieltä virittävään aiheeseen liittyvää tietokirjallisuutta ja seuraan aiheen ympärillä käytävää keskustelua. Toisinaan aiheeseen johdattelee kiinnostava materiaali tai valmis esine. Teokset eivät ole kuitenkaan suoria viittauksia lähtökohtiinsa. Teoksen synty on prosessi, jossa rationaalinen ajattelu ja intuitio yhdistyvät.

Käytän teoksissani muun muassa oksia, pahkoja, kääpiä, tuohia ja neulasia, sekä kaikenlaista ihmisen tuottamaa tavaraa ja materiaalia, kuten huopia, täkkejä, makuupusseja, käsin virkattuja pitsiliinoja ja vaikkapa toimistotuolien osia, kaikki mahdollisuuksien mukaan kierrätettyjä.

– Kaija Kiuru


www.kaijakiuru.net

Tiedotuskuvat: Arja Roivainen, 045-2610 501, arja.roivainen@lonnstromintaidemuseo.fi

« Takaisin


Kaija Kiuru, Koivikko, 2008, tilateos (mäntypalkit, tuohi, nupi- ja koristenaulat, vaijerit). Kuva Kaija Kiuru.



Kaija Kiuru, Johtotehtäviä, 2009, tilateos (koivun pahkat, tuohi, koristenaulat, tuolien osat). Kuva Petteri Putkinen.



Kaija Kiuru, Johtotehtäviä, detalji, 2009, tilateos (koivun pahkat, tuohi, koristenaulat, tuolien osat). Kuva Petteri Putkinen.