LAURA LILJA Kasva aikuiseksi ja hanki elämä
NUORI satakuntalainen kuvataiteilija 2009
Kolmas kerros
10.10.2009-10.01.2010

Vuoden 2009 nuori satakuntalainen kuvataiteilija Laura Lilja (s. 1975 Hangossa, asuu ja työskentelee Porissa) käsittelee teoksissaan valtaa ja kapinan mahdollisuuksia. Näyttelyssä on esillä vuosien 2003–2009 aikana valmistuneita käsitteellisiä veistoksia ja installaatioita, jotka on toteutettu eri tekniikoilla rautavalusta tiliotteisiin ja nahkatöistä videodokumentaatioon.

Teosten teemat ulottuvat sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä asepalveluksen vaihtoehtoihin ja valtiollisten valtainstituutioiden kyseenalaistamiseen. Uusimmissa teoksissa on huomioitu myös Lönnströmin taidemuseorakennuksen historia entisenä poliisilaitoksena ja kaupungin raatihuoneena. Henkilökohtaisista lähtökohdista syntyneet teokset tarjoavat uuden näkökulman yhteiskunnallisiin valtarakenteisiin, joiden varjossa ihmisten odotetaan kasvavan ”normaaleiksi” aikuisiksi.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan katalogi, joka sisältää teoskuvien lisäksi visuaalisen kulttuurin tutkija Harri Kalhan ja kuvataiteilija Laura Liljan dialogin sekä taidekriitikko Otso Kantokorven kirjoittaman esipuheen.

” Yksi syy on se, että uskon Liljan töissä vihdoinkin kohtaavani sitä dialektista muutosta – teesin, antiteesin ja synteesin kautta tapahtuvaa kehitystä johonkin suuntaan, niin kuin meille 1970-luvulla opetettiin –, jota poliittinen taiteemme on kaivannut jo pitkään. Luulen, että Liljan kanssa yhdessä uskon ja toivon tuon kehityksen edes joiltain osin olevan myönteistä – meille molemmille ja siten kaikille.”
– Otso Kantokorpi

Näyttelyn järjestävät Lönnströmin taidemuseo ja Satakunnan taidetoimikunta. Aiemmin vuoden nuoreksi satakuntalaiseksi kuvataiteilijaksi on valittu Samppa Törmälehto (2006), Marjo Heino-Fihlman (2002) ja Kalle Hamm (1999).


Yleisöopastukset sunnuntaina 18.10.2009 klo 13 ja 22.11.2009 klo 13
Laura Lilja esittelee Kasva aikuiseksi ja hanki elämä -näyttelynsä

Studia Generalia -luento torstaina 15.10.2009 klo 17.30
Taiteen materiasta, politiikasta ja feminismeistä
Taidehistorioitsija, FL Katve-Kaisa Kontturi luennoi kantaaottavasta taiteesta materiaalisena prosessina, jolla on ideologinen sisältö: Miten taide voi olla poliittista ja esimerkiksi feminististä? Mikä voisi olla kuvataiteen erityinen politiikka? Keskustelemassa kuvataiteilija Laura Lilja. Luento järjestetään yhteistyössä Länsi-Suomen kesäyliopiston kanssa.



Tiedustelut ja lehdistökuvat:
amanuenssi Arja Roivainen, 045-2610 501, arja.roivainen@lonnstromintaidemuseo.fi
www.lauralilja.net

« Takaisin


Poliisi | isiilop, 2009, spraymaali, tussi, kaiverrus, leimat, tarrat, posterit, pleksi, kädensijat, kettinki



Poliisi | isiilop, 2009, spraymaali, tussi, kaiverrus. leimat, tarrat, posterit, pleksi, kädensijat, kettinki



Laura Lilja, Sankareita, 2009, kipsi, kangas, jalustat, yksityiskohta 14 rintakuvan veistosinstallaatiosta



Laura Lilja, Missä oot? Mitä teet?, 2008, mehiläisvahatuohukset, tekstiviestit, installaatio. Kuva Kaapelin Galleriasta.



Laura Lilja, Aamen, 2005, valurautaomenat, serigrafia/ruoste froteelle, pesuvati, vesi, raamattu, yksityiskohta veistosinstallaatiosta



Laura Lilja, Friikki (karttapallo), 2008, pronssi, rauta, peilipalat, pulpetti, tuoli, pinspot-valaisin, veistosinstallaatio (115x60x80 cm)



Laura Lilja, Res publica, 2008, kuvanveistoprojektin videodokumentaatio, kesto 7 min 34 s. Kuva Maddis.